Ilves hurmiossa takaisin kotijäälleen

image-5Perjantain kierroksella kahden ottelun voittoputkeen päässyt Ilves saa vieraakseen Lappeenrannan SaiPan. Sarjataulukon perusteella tamperelaisilla on hyvätkin mahdollisuudet jatkaa voittoputkeaan, kun SaiPa majailee Liigan kolmanneksi viimeisenä Lukon ja KooKoon edellä sijalla 13. Unibet antaa Ilvekselle hieman pienemmän kertoimen (2.30), kun SaiPan varsinaisen peliajan voitolle kerroin on 2.70. Vaikkakin lappeenrantalaiset lähtevät otteluun hienoisena altavastaajana, ei vierasvoiton tai ristin mahdollisuudet ole kuitenkaan liian pienet. Jokainen tehkööt lopulta omat merkkivalintansa, mutta lyödäänpä voittoa puoltavat argumentit molemmilta joukkueilta tiskiin:

Miksi Ilves voittaa: Joukkue on liekeissä juuri nyt. Pelihuumori on löydetty ja valmennusjohdolla on täysi luotto koko miehistöön. Paha loukkaantumissuma on käsitelty ja unohdettu ja joukkueesta on löytynyt uutta ratkaisuvoimaa. Joukkueiden viidestä viimeisestä Liigakohtaamisesta kaksi viimeistä on päättynyt Ilveksen voittoon, joista tuorein tapaus oli kauden ensimmäinen kohtaaminen Lappeenrannassa. Tuolloin Idän ihme kaatui jatkoajalla 4-3. Lisäksi SaiPa on kärsinyt eniten pisteettömiä tappioita Liigassa (7).

Miksi SaiPa voittaa: Liigan maalipörssiä johtava Curtis Hamilton voi pelipäälle sattuessaan johtaa SaiPan kolmen pisteen ryöstöretkeä Hakametsässä. On myös syytä muistaa, että tappiosta toiseen seilaava lappeenrantalaisryhmä haki yllättäen 13.10. täyden pistepotin Nordikselta HIFK:n vieraana.

Loukkaantumistilanne: Ilveksen ykköstähti Sami Sandellin sairasloman pituutta mitataan yhä kuukausina, ei viikkoina. Lisäksi sivussa on maalivahti Mikael Saari. SaiPan rosterista taas loukkaantuneina ovat Elmeri Kaksonen, Ville Koho sekä Frans Tuohimaa.

 

0 Comments

You can be the first one to leave a comment.

Leave a Comment

 

You must be logged in to post a comment.